PÄIJÄNTEEN KANSALLISPUISTO

Suomen toiseksi suurimman järven, Päijänteen keskeltä löytyy omatoimisen luontomatkailijan aarre: jyrkkien kallioiden, hiekkaisten harjujen, suojaisten laguunien ja pienten luotojen muodostama kokonaisuus –Päijänteen kansallispuisto. Kansallispuisto sijaitsee eteläisellä Päijänteellä ja puistoon kuuluu viitisen kymmentä saarta ja luotoa.

FAKTOJA KANSALLISPUISTOSTA

1  sijaitsee Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kuntien alueella

2  pinta-ala 14 km²

3  perustettu 1993

Kansallispuiston sydämenä toimii Kelvenne, joka on maamme suurimpia ja komeimpia harjusaaria. Kelventeen läpi kulkee 9 km pituinen harju – ja luontopolku, joka tutustuttaa saaren jääkauden muokkaamaan vaihtelevaan luontoon. Muita kansallispuiston harjusaaria ovat Papinsaari, Huhtsaari ja Hietasaari. Harjusaarilla on lukuisia hiekkarantoja ja laguunimaisia poukamia, jotka ovat retkeilijöiden suosiossa. Useimmat niistä ovat myös hyviä luonnonsatamia veneilijöille.Pulkkilanharju puolestaan toimii puiston kaakkoisena porttina, jonka luontoon pääsee tutustumaan Karisalmen levähdyspaikalta lähtevän 4 km pituisen harju- ja luontopolun kiertämällä. Kansallispuistoon kuuluu myös osa Päijätsalon saaresta (Sysmä), jossa kulkee eripituisia merkittyjä polkuja. Päijätsalon korkeimmalla kohdalla on näkötorni, joka tarjoaa hienon näköalan Tehinselälle.

Kansallispuistoon pääsee kätevästi tutustumaan joko risteilyin Padasjoelta, Pulkkilanharjulta ja Sysmästä tai venetaksilla Padasjoelta ja Lehmonkärjestä. Puistoon pääsee myös meloen tai omalla veneellä. Osa kansallispuiston alueista (Pulkkilanharju Asikkalassa, Päijätsalo Sysmässä) on saavutettavissa myös joko pyöräillen tai autolla.

Talvella puolestaan kansallispuiston saaret ovat tavoitettavissa hiihtäen, lumikenkäillen tai kelkkaillen! Päijänteen kansallispuiston opastuspisteet sijaitsevat Päijännetalossa ja Lehmonkärjessä Asikkalassa. Lisäksi neuvontaa antavat kuntien matkailuinfot.

– Lisätietoa Päijänteen kansallispuistosta

– Päiväretkiin soveltuvat reitit

Päijänne

Etelä-Päijänteen luontoa hallitsee Suomen toiseksi suurin järvi, Päijänne.

Päijänne

Päijänne

Linnut ja kukat

Bongaa vesilintuja Päijänteen järvenseliltä, lahtien ruovikoista ja Päijänteen kansallispuiston alueella. Lataa avuksesi alueen lintu- ja kasviopas!

Linnut ja kukat

Linnut ja kukat